i. Aavetanssi on voimakaslinjainen ja suurikokoinen suomenhevosori. Se on kilpaillut aina vaativankin tason kouluratsastusluokkia, sijoittuen useasti. Orilla on voimakkaat, matkaavoittavat askellajit. Luonteensa puolesta se on aina ollut rauhallinen sekä rehellinen hevonen, joka on vaikuttanut orin nykyiseen ammattiin ratsastuskoulun luottohevosena. Jälkeläisiä orilla on vain muutama, mutta jokaiselle niistä se on periyttänyt voimakaslinjaista rakennetta sekä rehellistä luonnetta.

ii. Riskiaskel oli suurikokoinen, musta suomenhevosori. Se kilpaili esteratsastuksessa menestyksekkäästä muutamia vuosia, kunnes siirtyi harrasteratsuksi jalkavaivojen vuoksi. Hyväluontoinen ori oli kysytty kasvatuksessa, mutta sen omistaja jätti orin jalostuskäytön hyvin vähäiseksi. Ristiaskel saikin vain pari varsaa, joista molemmille se periytti erityisesti raamikkuuttansa ja hyvää luonnetta. Ori jouduttiin lopettamaan vain 15-vuotiaana jatkuvien jalkavaivojen seurauksena.

ie. Lumooja on sirorakenteinen, tummanpunarautias suomenhevostamma. Se on ollut elämänsä aikana vaikka ja missä. Tamma teki nuorempana vaikuttavan uran kouluratsastuksen parissa ja kilpaili vaativatkin luokat menestyksellä. Kisauransa jälkeen se sai yhden varsan, joka on sittemmin menehtynyt. Tamma jatkoi uraansa terapiahevosena, ollen rauhallinen sekä luotettava tilanteessa kuin tilanteessa. Lumooja on saanut kaksi muutakin varsaa, joille se on periyttänyt ennen kaikke hyvää liikettä sekä kultaista luonnetta.

e. Hiljaisuus on melko kookas, punarautias suomenhevostamma. Ravurisuvustaan huolimatta se ei koskaan juossut yhtään lähtöä, eikä toiminut ollenkaan kärryjen edessä. Ratsuksi sittemmin koulutettu tamma on kilpaillut jonkun verran kenttäkilpailuissa ja tuonut kotiin joitakin voittojakin. Sillä on voimakkaat liikkeet sekä hyvä hyppytyyli. Luonteensa puolesta tamma on aina ollut aika juro ja omapäinen, mutta kuitenkin rehellinen. Jälkeläisiä tammalla on yksi.

ei. Tahditon on aika raskasrakenteinen suomenhevosori. Se on menestyneestä ravisuvusta, eikä ole tuottanut pettymystä itsekään kärryjen edessä. Se on voittanut muutamia isompia kilpailuja ja sijoittunut lähes jokaisessa lähdössään. Sittemmin se on siirtynyt eläkepäiville ja kasvatukseen. Luonteensa puolesta rauhallinen sekä rohkea ori on saanut parisenkymmentä jälkeläistä. Suurin osa orin jälkeläisistä on menestynyt ravureina ja perinyt isältään rohkeaa, periksiantamatonta luonnetta.

ee. Loppusointu on melko sirorakenteinen ja pienikokoinen suomenhevostamma. Sen suku on täynnä ravureita, vaikka ne eivät olekaan kovin menestyneitä. Tamma sen sijaan on ollut kohtalaisen hyvä ravuri, vaikka ei ole erityisen suuria kilpailuja voittanutkaan. Pienemmistä kisoista se on sen sijaan tuonut monia voittoja. Luonteeltaan tamma on hieman villi ja vapaa, mutta vanhemmiten se on tasoittunut kohtalaisesti. Jälkeläisiä tammalla on kuitenkin vain kaksi ja näistä kumpikaan ei ole perinyt emältään silmiinpistäviä piirteitä.
© Bella (VRL-14703)

8.10.2021 Uusia tuulia
Kuuvuoressa oli aina ollut suomenhevosia: jokin tuossa kotoperäisessä rodussa vain viehätti minua. En oikeastaan osannut edes nimetä, mikä, mutta kyllä nyt jokaisella ratsutallilla piti suomenhevosia olla! Suokkirintamalla oli kuitenkin ollut hieman hiljaisempaa: olihan meillä Noffe ja kenttäkisoissa koko kauden tykittänyt piekkariruuna Wiljami. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa haaveillut kunnon perinteikkäästä allrounder-suokkioriista. Isosta, jykevästä ja monessa lajissa pätevästä. Olikin todellista tuurinkauppaa, että Bella Nylund sattui tarjoamaan juuri meille entistä kilpuriaan. Virhearvioksi nimetty ori teki lähtemättömän vaikutuksen koeratsastuksessa - siinä missä Virvatulen Tilan upeat järvimaisematkin.
Oritalli oli vasta rakenteilla, eikä minun oikeastaan pitänyt hankkia Kuuvuoreen ensimmäistäkään oria. Tässä sitä kuitenkin oltiin: pitelin riimunnarussa valtavan suurta oria. Rene haisteli Kuuvuoren tallipihan yli puhaltavaa hyistä syystuulta ja päästi ilmoille terävän hirnahduksen. Silitin sen säkää tuntien itseni varsin pieneksi rautiaan rinnalla. Bucket listilta voisi vetää jälleen yli yhden haaveen.

31.5.2020 "Täydellinen koulurata" - kirjoittajana entinen omistaja Bella Nylund
Ratsastin Renen radalle. Ori allani tuntui rennolta sekä kevyeltä ja toivoin sen jatkuvan koko suorituksemme ajan. Olimme jo jonkin aikaa kilpailleet vaativaa B:tä, mutta nyt emme olleet tutulla Suomen mantereella, vaan kaukana kotoa. Hengitin syvään, tein tervehdyksen ja ratsastin Renen koottuun raviin. Orin askeleet olivat ponnekkaat sekä joustavat, kun lähdin tekemään avotaivutusta. Pelkäsin ratsuni muuttuvan etupainoiseksi, mutta yllätyksekseni se kantoi itsensä hienosti. Voi kunpa siskoni olisi nähnyt suomenhevosorini nyt! Hän oli ostohetkellä sanonut, että kouluratsua havitellessani minun olisi pitänyt ostaa suuri puoliverinen. En kuitenkaan ollut kuunnellut, vaan päättänyt tehdä Virhearvioni, ja tässä sitä ratsastettiin sulkutaivutusta vaativalla kouluradalla suomenhevosella.

Koko alkuradan odotin sitä hetkeä, kun pääsisin esittelemään orini laukan. Ja kun se koitti, en olisi voinut olla ylpeämpi. Rene laukkasi kevyesti, esitellen parhaita askeliaan. Mieleni teki itkeä onnesta, kun ori ei romahtanut edes vastalaukan kohdalla yhtään etupainoiseksi. Laukanvaihto askeleessa oli sirompi ja parempi kuin ehkä koskaan kotitreeneissä. Ja kun viimein sain ratsastaa lopputervehdykseen, olin purskahtaa itkuun onnesta.

Ratsastin radalta pois silitellen oriani kaulalle. Miika otti meidät vastaan vähän matkan päässä kilpa-areenalta ja se meille annettu hymy sai lopulta kyyneleet valumaan poskille. Miikan ilme muuttui hämmentyneeksi, kun halasin Reneä selästä käsin nyyhkyttäen ja samalla nauroin. Ratsuni liikahteli hivenen turhautuneena, mutta tyytyi huokaisten kohtaloonsa. Sana ylpeä ei riittänyt kuvaamaan sitä tunnetta, joka vallitsi koko kehossani täydellisen suorituksemme jälkeen. Niin oli vain raskasrakenteinen, vahvasuinen ja etupainoinen suomenhevosori näyttänyt kyntensä vaativalla kouluradalla. Miika nauroi, kun aloin selittämään hänelle täydellisesti menneitä kohtia radastamme, samalla edelleen halaten maailman parasta suomenhevosoriani.

23.05.2020 Sotamaalauksessa heppailemassa - kirjoittajana entinen omistaja Bella Nylund
Sotamaalauksen ihana Sanni oli pyytänyt minut ja Renen käymään heillä, jotta voisimme tehdä yhteisen maastolenkin. Olin jo puhelimessa yrittänyt udella, etteihän Sannin kirahvi miesystävä ollut paikalla. Nainen oli ollut hieman ihmeissään uteluistani, mutta olin saanut selville, ettei mies todennäköisesti olisi tilalla. Hyvillä mielin olin pakannut tavarat ja suomenhevosen traileriin, lähtien kohti Ruusujärveä. Renekin oli vaikuttanut olevan oikein hyväntuulinen, joten mikään ei voisi mennä vikaan.

Kaikki olikin aluksi sujunut hyvin. Oli ollut ihanaa pitkästä aikaa jutella Sannin kanssa kunnolla, sillä viimeksi tilalla käydessäni en ollut oikeastaan ehtinyt. Suomenhevosista puhuminen oli aina yhtä miellyttävää ja maastoilu kunnon reiteillä parasta. Toki kotopuolessakin maastot olivat kivoja, mutta reitit vain olivat jokseenkin loppuunkulutettuja. Rene oli ollut ihan innoissaan saadessaan kerrankin kaverin maastoon. Ja voi sitä onnea, kun otettiin laukkapätkää. Pientä pukkiakin saattoi joukkoon eksyä, mutta ne olivat vain silkasta ilosta.

Tallipihalle saapumisen jälkeen ei enää paistanutkaan aurinko - niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Olimme juuri pysäyttäneet ratsut, kun tallista ilmestyi kukapa muukaan kuin Sam. Ei siinä muuten mitään, mutta olin viimeksi nolannut itseni pahemman kerran ja mieluiten en olisi näyttäytynyt kyseisellä yli-ystävälliselle miehelle. Hieman tekohymyä yrittäen laskeuduin alas ratsuni selästä. Rene vaikutti erittäin ilahtuneelta nähdessään suosikki ihmisensä - mihin se jurous taas katosi? Ja viimeistään siinä kohtaa, kun Sam alkoi rupatella jotain joutavia ja viittasi viimekertaiseen tapaamiseen erikoisena, halusin juosta - ja kovaa. Sanni päätti pyytää vielä kahville - ihan tosi, suostuin vain ja ainoastaan siksi, että hän oli ystäväni.

Kahvilla istuessamme Sam teki suurimman osan ajasta onneksi jotain muuta. Mutta kun sitten se ylikasvanut mies päätti tulla seuraamme, aloin tehdä kiireesti lähtöä. Sanni saattoi ihmetellä Samin välttelyäni, mutta kunniani ei kestäisi miestä näköpiirissä. Niinpä lähdin kiittelyiden jälkeen pakkaamaan Reneä tarhaan. Se seisoskeli kiltisti tarhassa, jota olin sille saanut lainata. Ja olin niin onnellinen, että Rene tuli portille vastaan. Laitoin orille ulkona kuljetussuojat, jonka jälkeen avasin lastaussillan traileristani. Enkä tiedä mikä Renelle tuli, mutta kun olin sitä lastaamassa - se ei suostunut traileriin. Yritin pari kertaa, miettien ankarasti mitä tehdä - tiesin sekä Sannin että Samin katselevan talosta touhujani. Mutta aina, kun ohjasin Reneä lastaussillalle, se veti jarrut kiinni. Mieleni teki itkeä.

Ja tietysti, koska Sam oli niin perkeleen ystävällinen, päätti mies tulla ritarin lailla pelastamaan. Sannikin tuli pihalle, jotta kaikki voisi olla vielä nolompaa minulle. Rene melkein hyppäsi miehen syliin - mokomakin petturi. Eikä Samin tarvinnut kuin taluttaa Reneä pieni voltti, ohjata traileriin ja siellä se sitten oli. Tomaattia muistuttaen kiitin hivenen virnuilevaa miestä ja lupasin itselleni, että jättäisin Renen ensi kerralla tänne - törkeä hevonen.

1.5.2020 Vapun tarinakoulukisat (ratsun näkökulma - kirjoittajana entinen omistaja Bella Nylund)
Aamu oli ollut niin mukava ja kaikki oli sujunut hyvin. Bella oli ollut hyvällä tuulella, syöttänyt vähän lisäherkkuja, puhuen jotain kisapäivästä. Mikäpä siinä, mielelläni minä kisoihinkin menin. Olin niin iloinen huomatessani, että ihmiseni oli vihdoin myös oppinut järjestelmällisyyttä - tavaratkin löytyivät heti!

Kisapaikalla kaikki sujui tanssin lailla. Lämmittelyssä Bella ratsasti hyvin ja oli helppoa toteuttaa toiveet, kun ei tarvinnut yksinään liikkua. Vihdoinkin voisivat kisat sujua!

Juuri kun olimme siirtymässä radalla, tapahtui kuitenkin jotain kummallista. En ehtinyt edes oikein tajuta mitään, kun huomasin noloudekseni ratsastajani jo roikkuvan kyljelläni satuloineen. Kunnollisena ratsuna pysähdyin tietysti niille sijoilleni, mutta se oli jo myöhäistä - ratsastaja oli maassa takamuksillaan. Satula killui etujaloissani ja koko yleisö tuijotti meitä. Tunsin oloni niin vaivaantuneeksi! Pitikö tuon idiootin unohtaa kiristää vyö juuri ennen tärkeää suoritusta? Ei varmaan edes tarvitse mainita, että ratsastaja oli liian vaivaantunut ratsastaakseen kunnolla - ratamme oli erittäin jäykkä sekä väkinäinen. Ei sekään kisapäivä ajatuksistani huolimatta mennyt kuten Strömsössä...

19.04.2020 Onni on oma suomenhevonen - kirjoittajana entinen omistaja Bella Nylund
Kun on tapellut aamupäivänsä ponitamman kanssa siitä, voiko esteen yli hypätä vai ei, on ihanaa hakea tarhasta hevonen, joka tottelee. Ja mitä vielä, kun se tulee sua vastaan portille. Voiko enää olla onnekkaampaa hevosen omistajaa? Rene on siinä mielessä helppo hevonen, että vaikka se ei ole aina täydellinen automaattiratsu, niin se ei kyllä koskaan keksi mitään tyhmääkään. On niin ihanaa taluttaa hevosta perässä, kun se ei yritä karata tai juosta sun yli. Tallissa mä sitten harjasin mun oriani - vapaana, karsinassa. Ihan katastrofi, jos kyseessä ei ois Rene. Oriksi se on kyllä aina ollut ihan kultaisin ja mä olen niin onnellinen, että päätin tehdä "Virhearvion". Rene katseli mua sivusilmällä. Ei se erityisen seurallinen ollut, mutta mitä enemmän tutustuttiin, niin sitä useammin se osoitti huomiota ja kiinnostusta. Mä olin jo ihan rakastunut siihen, mutta Rene ei selkeästi ollut yhtä varma musta vielä. Jonakin päivänä toki olisi - mä olin varma. Varustaessani mietin, että onko mikään koskaan ollut näin helppoa. Ori seisoi siinä paikallaan, ehkä vähän pullisti. Mutta ei todellakaan samalla tavalla, kun joku Medde. Nopeasti mä olinkin valmis ja saatoin suunnata orin kanssa kohti maneesia.

Maneesissa mä jätin orin odottelemaan kaartoon. Se odotti aina kiltisti ohjat kaulalla, eikä lähtenyt mihinkään. Kävin laittamassa meille muutamia puomeja valmiiksi uralle. Sitten palasin edelleen samoilla jalansijoilla seisovan Renen luo ja nousin ratsaille. Aloitettiin ihan löysin ohjin käynnillä, jossa samalla selasin puhelintani - tosi paha tapa ja ei saa tehdä perässä. Oli vaan niin tärkeitä ilmoituksia tullut taas - ei ainakaan viestejä mun kaverilta. Kun mä sitten keräsin ohjat ja aloin kokoamaan Reneä - ah, mä niin rakastan sitä! Takajalat alkoi heti polkemaan alle ja kaula kaartui, tuntuma löytyi. Siirryttiin kevyeeseen raviin, jossa ori toimi niin hyvin. Ei yhtään mitään temppuiluja, vaan just kaikki mitä pyysin - eikä yhtään enempää tai vähempää. Ravityöskentelyn jälkeen tehtiin vähän laukkatyöskentelyäkin. Renen laukka on ihan ehdottomasti sen paras askellaji. Se on niin näyttävää ja helppoa työstää.

Kun sitten oli kaikki perusjutut tehty, niin oli vuorossa niitä puomeja. Rene nyt vaan on sellanen hevonen, että se tekee kaiken, minkä osaat pyytää. Joten voisaan varmaan ymmärtää, että ne puomit ylitettiin hyvin ja nätisti. Ori tuntui jälleen super hyvältä; liikkui joustavasti ja pehmeästi. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin muutamia kertoja niinkin päin ne puomit. Koska ei edelleenkään mitään erikoista, päädyin tekemään vielä vähän laukanvaihtoja. Ne oli meidän spessu. Rene oli ihan sairaan hyvä siinä, vaikka mä en ollutkaan. Ai vitsit, olispa joku ollut kuvaamassa! Ihan täydellisiä, ajoitukset erinomaisia. Aika pian laukanvaihtojen jälkeen mä kuitenkin päätin, että tässä oli Renelle tarpeeks tänään. Niinpä annoin orille pitkät ohjat ja taputin sitä hellästi kaulalle - mun super poju!

12.4.2020 "kuulumiset" - kirjoittajana entinen omistaja Bella Nylund
Rene seisoskeli kentän keskellä takastaan lepuuttaen ja korvat laiskasti kääntyillen. Raahasin puomeja juuri pitkälle sivulle, mutta oria ei moinen hetkauttanut. Parhaani mukaan laitoin puomeja oikeille etäisyyksille ja Rene vain katseli touhuani. Viimeisen puomin paikalle laitettuani kutsuin oria nimeltä. Rene tuntui havahtuvan tähän maailmaan, kävellen hitaasti luokseni. Kehuin oria taputtaen sitä kevyesti kaulalle. Kiristin koulusatulan vyön ja nostin jalkani jalustimelle. Hitaasti laskeuduin alas satulaan ja pujotin toisenkin jalustimen jalkaterälle. Pyysin Reneä kävelemään uralle. Annoin ohjien olla orin kaulalla - luottamus välillämme oli alkanut olla viimein lähes täydellinen. Pystyin luottamaan oriin tilanteessa kuin tilanteessa ja toisinpäin. Kerätessäni ohjia suunnittelin mielessäni päivän tehtävää; puomeja ja laukkatyöskentelyä.

23.03.2020 Kouluvalmennus, valmentajana Felicia Kastehelmi
Virvatulen ponitilalle ajellessani suunnittelin kouluvalmennuksen tehtäviä Bella Nylundille ja hänen kovaa vauhtia vaativiin luokkiin kipuavalle Rene -nimiselle orilleen. Bellan taluttaessa maneesiin tummanpunarautiaan suomenhevosorin olin enemmän kuin hämmästynyt. Eihän meillä missään vaiheessa tullut puheeksi orin rotu, mutta jotenkin minä odotin jotain tappiinsa viritettyä saksalaista ratsuponia. Bellan noustua satulaan huomasin orin tekevän rehellisesti ja varmajalkaisesti töitä. Pyysin naista ratsastamaan kaikki askellajit läpi ja vähän taivuttelemaan oria, jotta se olisi valmis aloittamaan avo- ja sulkutaivutusten treenaamisen.

"Aloitetaampa sitten!" huusin naiselle, joka oli täydellisen keskittynyt ratsastamaan laukassa voltteja. "Avo- ja sulkutaivutukset se kuulemma osaa hienosti?" kysyin vielä Bellalta muistini virkistämiseksi ja sainkin myöntävän vastauksen. Ratsukko pääsi ensin esittelemään hieman taivutuksia minulle, mutta tehtävän vaikeuttamiseksi pyysin heitä ratsastamaan pätkän Vaativa B:0 -radasta. Harjoitusravissa FB avotaivutus vasemmalle, BE 20 metrin puoliympyrä vasemmalle ja EK sulkutaivutus. Kuulostaa helpolta, mutta suoristaminen, taivuttaminen ja ympyrän ratsastaminen oikeassa kohdassa vaatii melkoista tarkkuutta ja keskittymistä. Rene alkoi hieman kuumua, mutta Bella osasi ratsastaa sitä hyvin tehtävän läpi. "Tulkaa vielä kerran niin tehdään sitten toiseen suuntaan!" huusin ratsukolle. Avotaivutus oikealle paljastuikin ratsukolle vaikeammaksi tehtäväksi ja muistutin kotiläksynä keskittyä molempien puolien tasaiseen vahvistamiseen. Sitä hankalaa puolta pitää treenata, vaikka se tietääkin tympääntymistä ja epäonnistumisia.

"Seuraavaksi saatte pysähtyä jokaisen sivun keskelle, peruuttaa 4-5 askelta ja nostaa siitä välittömästi harjoituslaukan." Ratsukko teki työtä käskettyä ja luulin, että orin ravi oli hieno, mutta sen laukka vasta upea olikin! Seuraavaksi pyysin unohtamaan peruutukset kokonaan ja siirtymään vain käyntiin laukannostojen välissä, nyt kuitenkin nostettaisiin vuorotellen myötä- ja vastalaukkaa. Rentous ja suoruus on tässä kohtaa avain onneen, eikä vino ja häsläävä hevonen voi tehdä puhtaita nostoja. Pikkuhiljaa käyntiaskeleiden määrää laukannostojen välissä vähennettiin ja lopulta ratsukko teki muutaman todella pätevän laukanvaihdon. Rene alkoi olla aika hikinen ja väsynyt, eikä Bellallakaan kuulemma ollut enää ylimääräistä energiaa, joten nyt oli hyvä hetki lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Loppukäyntien aikana annoin vielä ratsukolle muutamia kotitehtäviä ja vinkkejä jatkoon.