Sentti on sikäli hauska hevonen, että se tuli minulle ikään kuin vahingossa. Alunperin se oli kaverini hevonen, oman hevoseni Martan karsinanaapuri. Hollantilaiset tuntuivat jakavan jonkinmoisen suuremman luokan yhteyden, sillä ne olivat ensihetkestä lähtien loistokaverukset. Edes kentälle ei saanut mennä ilman kaveria! Kun oma unelmani toteutui ja ostin hevostilan Ahvenanmaalta, oli aika jättää hyvästit ruunikolle sielunsisarelle. Kaveriani ei kuitenkaan ollut näkynyt tallilla enää niin usein kuin joskus ennen - hän oli tullut raskaaksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Martta sai sielunsiskonsa. Ja minä estehevosen.

... jolla en tekisi yhtikäs mitään. Sentti ei ollut järin hyvätapainen, ei kovin kaunis eikä todellakaan mikään tykki. Sentti osaa olla todella raivostuttava tammamaisine juttuineen: harjaapa vääränlaisella sualla, ja saat hampaankuvan käsivarteesi. Sentti oli myös tottunut saamaan kaiken huomion ja myös pyytämään sitä, herkkupaloineen päivineen. Tamma tarttuu käsivarteen hampaillaan edelleen kun haluaa jotakin: herkkuja, rapsutuksia, haleja. Sentti ei oikein osaa ymmärtää, ettei se ole ihan toivottua käytöstä... Niin. Sentti ei ole mikään penaalin terävin kynä. Se on niitä "mutta kun näin on aina tehty niin näin nyt vaan tehdään"-tyyppejä, joille kaiken uuden saa vääntää rautalangasta. Häikäilemätön ja itsepäinen, sellainen Sentti on! Se ajaa muut tarhassakin pois juuri siltä mutalammikolta, johon Hänen Arvokkuutensa tahtoo päästä kellimään.

Ei Sentti nyt enää ihan mahdoton ole. Se ei ollut tehnyt kunnolla töitä vuosi kausiin minulle tullessaan, joten meillä oli aivan järkyttävä työ saada tamma edes ravaamaan suoraan ratsastaja selässään. Sen laukka ei vieläkään ole kovin kummoinen, pientä ja maahansidottua, mutta alkeisvarmaa. Ravi sillä tulee varmaankin aina pompottamaan aivan kauheasti. Mutta olemme päässeet tamman kanssa siihen pisteeseen, jossa työskentely ei aiheuta verta ja kyyneleitä vaan yksinomaan hikeä.

Sentti ei ole ratsu kuuliaisimmasta päästä. Sen kanssa joutuu aina vähän vääntämään ja muistuttumaan raipalla, ketä kuunnellaan ja missä kaappi seisoo. Näin siis silloin, jos sitä pyytää käyttämään selkäänsä vähääkään tai tekemään muuta kuin marssimaan uraa pitkin muiden hevosten perässä. Toisaalta, jos pyydät liian kovaotteisesti, tamma ikään kuin pullahtaa eteenpäin ja kovettaa kylkensä entisestään. Sentillä on lopultakin ihan hyvä kokoamiskyky, kunhan sen saa laittamaan tikkunsa ristiin. Sentti on vähän sellainen ratsu, joka pakottamalla nostaa vain takapäätään minipukkeihin.

Rohkeudellakaan Senttiä ei ole pilattu. Se kyttää tavallisintakin ristikkoa, jos ratsastaja ei ole vakuuttunut, että sen yli voi hypätä. Sentti yllätti meidät kaikki maastokäytöksellään: se oli paitsi itsevarma, myös kestävä menijä maastoradalla. Toivonkipinä nousi heti, jospa tästä vielä saataisiin kenttäratsu? Lienee sanomattakin selvää, ettei Sentin vahvuus ole kouluradalla, joten sen kanssa treenataan koulukuvioita maastossa, jossa pikkuneitosta ei ketuta ihan niin armottomasti.

Vieraissa paikoissa Sentti ei ole moksiskaan, vähän jopa yllättäen. Se katselee ympärilleen pää korkealla ja toteaa paikat nähdyksi. Sen jälkeen voikin keskittyä kisahoitajan käden jäystämiseen, pullisteluun, jalan polkemiseen ja kaikkeen muuhun kovin Senttimäiseen toimintaan.