Perustiedot

Nimi: Cersei eli Sentti
Rotu ja sukupuoli: hollanninpuoliveritamma
Väri ja merkit: tummanruunikko, katkopiirto
Syntynyt: 14.7.2004, M Layouts / raitatossu.net/mayflower 
Kasvattaja: tuntematon, Hollanti
Omistaja: Inkku R. VRL-14959
Rek.nro.: VH21-012-0133
Säkäkorkeus: 168cm
Koulutustaso: HeB, re 110cm, me 75cm kenttäpainotteinen

Saapunut Kuuvuoreen tallin aloittaessa toimintansa. Sentti kilpailee esteratsastuksessa.

Historia

Sentti on sikäli hauska hevonen, että se tuli minulle ikään kuin vahingossa. Alunperin se oli kaverini hevonen, oman hevoseni Martan karsinanaapuri. Hollantilaiset tuntuivat jakavan jonkinmoisen suuremman luokan yhteyden, sillä ne olivat ensihetkestä lähtien loistokaverukset. Edes kentälle ei saanut mennä ilman kaveria! Kun oma unelmani toteutui ja ostin hevostilan Ahvenanmaalta, oli aika jättää hyvästit ruunikolle sielunsisarelle. Kaveriani ei kuitenkaan ollut näkynyt tallilla enää niin usein kuin joskus ennen - hän oli tullut raskaaksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Martta sai sielunsiskonsa. Ja minä estehevosen.

Luonne

... jolla en tekisi yhtikäs mitään. Sentti ei ollut järin hyvätapainen, ei kovin kaunis eikä todellakaan mikään tykki. Sentti osaa olla todella raivostuttava tammamaisine juttuineen: harjaapa vääränlaisella sualla, ja saat hampaankuvan käsivarteesi. Sentti oli myös tottunut saamaan kaiken huomion ja myös pyytämään sitä, herkkupaloineen päivineen. Tamma tarttuu käsivarteen hampaillaan edelleen kun haluaa jotakin: herkkuja, rapsutuksia, haleja. Sentti ei oikein osaa ymmärtää, ettei se ole ihan toivottua käytöstä... Niin. Sentti ei ole mikään penaalin terävin kynä. Se on niitä "mutta kun näin on aina tehty niin näin nyt vaan tehdään"-tyyppejä, joille kaiken uuden saa vääntää rautalangasta. Häikäilemätön ja itsepäinen, sellainen Sentti on! Se ajaa muut tarhassakin pois juuri siltä mutalammikolta, johon Hänen Arvokkuutensa tahtoo päästä kellimään.

Ei Sentti nyt enää ihan mahdoton ole. Se ei ollut tehnyt kunnolla töitä vuosi kausiin minulle tullessaan, joten meillä oli aivan järkyttävä työ saada tamma edes ravaamaan suoraan ratsastaja selässään. Sen laukka ei vieläkään ole kovin kummoinen, pientä ja maahansidottua, mutta alkeisvarmaa. Ravi sillä tulee varmaankin aina pompottamaan aivan kauheasti. Mutta olemme päässeet tamman kanssa siihen pisteeseen, jossa työskentely ei aiheuta verta ja kyyneleitä vaan yksinomaan hikeä.

Sentti ei ole ratsu kuuliaisimmasta päästä. Sen kanssa joutuu aina vähän vääntämään ja muistuttumaan raipalla, ketä kuunnellaan ja missä kaappi seisoo. Näin siis silloin, jos sitä pyytää käyttämään selkäänsä vähääkään tai tekemään muuta kuin marssimaan uraa pitkin muiden hevosten perässä. Toisaalta, jos pyydät liian kovaotteisesti, tamma ikään kuin pullahtaa eteenpäin ja kovettaa kylkensä entisestään. Sentillä on lopultakin ihan hyvä kokoamiskyky, kunhan sen saa laittamaan tikkunsa ristiin. Sentti on vähän sellainen ratsu, joka pakottamalla nostaa vain takapäätään minipukkeihin.

Rohkeudellakaan Senttiä ei ole pilattu. Se kyttää tavallisintakin ristikkoa, jos ratsastaja ei ole vakuuttunut, että sen yli voi hypätä. Sentti yllätti meidät kaikki maastokäytöksellään: se oli paitsi itsevarma, myös kestävä menijä maastoradalla. Toivonkipinä nousi heti, jospa tästä vielä saataisiin kenttäratsu? Lienee sanomattakin selvää, ettei Sentin vahvuus ole kouluradalla, joten sen kanssa treenataan koulukuvioita maastossa, jossa pikkuneitosta ei ketuta ihan niin armottomasti.

Vieraissa paikoissa Sentti ei ole moksiskaan, vähän jopa yllättäen. Se katselee ympärilleen pää korkealla ja toteaa paikat nähdyksi. Sen jälkeen voikin keskittyä kisahoitajan käden jäystämiseen, pullisteluun, jalan polkemiseen ja kaikkeen muuhun kovin Senttimäiseen toimintaan.

Suku & jälkeläiset

i. Olarian D
KWPN m 169cm
ii. Ozzborn
KWPN trn 164cm
iii.
iie. Jeanne D
KWPN rn 170cm
ie.
KWPN trn 164cm
iei.
iee.
e. Cercedes
KWPN trn 164cm
ei. Lephisto II
KWPN m 169cm
eii.
eie.
ee. Cesmeerlda
KWPN vprn 160cm
eei.
eee.
EVM-SUKU

Jälkeläiset

pv-o. Varsan Nimi e. Nimi om.: Omistaja

Kilpailukalenteri

Kenttäratsastus
12.09.2021  | Mäntykatve | KERJ Helppo |  Irene Raine  |  2/38
02.10.2021 | Mäntykatve | KERJ Helppo | Irene Raine | 1/27
03.10.2021 | Mäntykatve | KERJ Helppo | Irene Raine | 5/27
05.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | KERJ Helppo | Irene Raine | 4/60
12.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | KERJ Helppo | Irene Raine | 1/60
14.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | KERJ Helppo | Irene Raine | 4/60
17.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | KERJ Helppo | Irene Raine | 7/60
19.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | KERJ Helppo | Irene Raine | 4/60
23.10.2021 | Kaihovaara | KERJ Helppo | Irene Raine | 1/40
Esteratsastus
01 | 15.08.2021 |    Aittotaipaleen Tila  | ERJ  100cm  |  Irene Raine| 6/46
02 | 12.08.2021 | Yemene | ERJ 110cm |  Irene Raine | 1/40
03 | 15.08.2021 | Yemene | ERJ 130cm |  Irene Raine | 2/40
04 | 17.08.2021 | Prime Sporthorses | ERJ 110cm |  Irene Raine  |  2/30
05 | 18.08.2021 | Prime Sporthorses | ERJ 110cm |  Irene Raine  |  1/30
06 | 20.08.2021 | Prime Sporthorses | ERJ 100cm |  Irene Raine  |  2/30
07 | 27.08.2021 | Kadon Kartano | ERJ 110cm |  Irene Raine  |  6/40
08 | 06.09.2021 | Rushock Bog | ERJ 110cm |  Irene Raine  |   2/25 
09 | 11.09.2021 | Mäntykatve | ERJ 110cm  |  Irene Raine  |   2/48 
10 | 11.09.2021 | Mäntykatve | ERJ 110cm  |  Irene Raine  |   1/47 
11 | 15.09.2021 | Mäntykatve | ERJ 110cm  |  Irene Raine  |   6/48 
12 | 04.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | ERJ 100cm |  Irene Raine  |   4/60 
13 | 08.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | ERJ 100cm |  Irene Raine  |   1/60 
14 | 18.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | ERJ 100cm |  Irene Raine  |   2/60 
15 | 30.10.2021 | Hiivurin Suomenhevoset | ERJ 100cm |  Irene Raine  |   3/60 
16 | 06.10.2021 | Yemene | ERJ 100cm |  Irene Raine  |  6/40
17 | 08.10.2021 | Yemene | ERJ 120cm |  Irene Raine  |  4/40
Maastoesteratsastus
21.08.2021 | Aittotaipaleen Tila | MEJ  90cm |  Irene Raine | 3/21
Kouluratsastus
01.10.2021  | Yemene | KRJ Helppo B |  Irene Raine  |  4/40
24.09.2021 | Yemene | KRJ Helppo B |  Irene Raine  |  4/35
20.10.2021 | Yemene | KRJ Helppo B |  Irene Raine  |  1/40
13.10.2021 | Lindgård | KRJ Helppo B | Irene Raine | 7/60
15.10.2021 | Lindgård | KRJ Helppo B | Irene Raine | 6/60
18.10.2021 | Lindgård | KRJ Helppo B | Irene Raine | 7/60
20.10.2021 | Lindgård | KRJ Helppo B | Irene Raine | 2/54
30.10.2021 | Yemene | KRJ Helppo B | Irene Raine | 3/40

Päiväkirja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin neque augue, convallis vel tempor sit amet, elementum id urna. Maecenas malesuada, elit mollis fermentum mattis, nunc odio suscipit nisi, laoreet porttitor massa nulla at turpis. Sed a augue quis augue blandit luctus. Praesent id porttitor purus. Maecenas quis dui nec dolor condimentum pellentesque ac ut sem. Sed quam velit, posuere euismod vehicula sit amet, dignissim vel dui. Maecenas id arcu nec lectus gravida aliquet eu nec tellus. Duis odio lectus, adipiscing tempor cursus sed, imperdiet ac orci. Praesent sagittis suscipit augue a varius. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nulla eget dolor sapien, sed ultricies metus. In tempus pellentesque enim, ac dapibus est convallis sit amet. Nunc vestibulum magna at urna ultrices mattis lacinia ante semper.

Valmennukset

Varusteet & palkinnot

Meriitit & Saavutukset

♡ 31.08.2021 RHLA XLII tilaisuus Quintessential
(40,556 %) 0.5 / 7 / 3 / 4 / 7 / 3.5 / 3.5 / 4 / 4

♡ RMP 1177p., 3 Star Prospect

Ratsastajan muistilappu

• Ei raippaa!
• Jännesuojat
• Esteille ja maastoon martingaalit
• Satulassa aina "kauhukahva"

Hoito-ohjeet

• Hoida aina sidottuna
• Kylmällä kelillä fleeceloimi selkään maneesimatkan ajaksi

Hoitajat

♡ Ei vielä omaa hoitajaa. Kiinnostuitko?