Hall of Fame - HoF

Ratsastustunti päättyi, ja ratsukot kävelivät jonossa talliin. Vera ja Sabine seurasivat perässä, katsellen uteliaina ympärilleen. Talli näytti aivan vanhalta maalaisrakennukselta, mutta sinne oli ahdettu yllättävän monta karsinaa. Sabinen mielestä talli oli sympaattinen, mutta Vera ajatteli sen olevan pikemminkin vanhanaikainen. Mutta mitä saattoi olettaakaan tällaisessa pienessä saarikylässä olevalta ratsastuskoululta. ”Etsittekö jotain?” eräs ratsastajista kysyi pidellen suitsia kädessään. Tytön ilme oli aavistuksen koppava, ja Vera arveli, etteivät he Sabinen kanssa näyttäneet kuuluvan tallin vakiokalustukseen. Sen lisäksi, että he haahuilivat pitkin tallia, olivat he pukeutuneet farkkushortseihin ja narutoppeihin. Ei optimaalisin varustus ainakaan ratsastukseen.

”Kunhan katsellaan”, Vera vastasi kuitenkin nopeasti. Sabine tuijotteli tallin lattiaa selkeästi toivoen, että voisi kadota näkyvistä. Suitsia kantava tyttö tuhahti ja asteli heidän ohitseen ulos tallista.
Vera ensimmäistä kertaa tallilla 11.07. Lue koko tarina!

Kun Irene alkoi valmistella viimeistä tehtäväämme, kuului mereltä kumea ukkosen jyrähdys. Caro ei hätkähtänyt sitä, ukkonen oli vielä kaukana, mutta se loi minuun ylimääräistä jännitettä kun pelkäsin milloin lentäisin selästä salamaniskun siivittämänä.

"Vähän näyttää siltä, että ukkospilvet on tulossa tänne päin. Ihan hirveen tummia pilviä!" kauhistelin välikäyntien aikana. "Otetaan tää viimeinen tehtävä pikaisesti, jotta ehditään myrskyn alta pois." vastasi Irene.

Viimeisenä tehtävänä oli ratsastaa harjoitusravissa pituushalkaisijalle, jossa tehtäisiin keskelle pysähdys ja peruutus. Takaisin harjoitusraviin ja kokoaminen kulmassa. Pitkällä sivulla lisättyä ravia, heti kokoamisen jälkeen. Suunta vaihtuisi joka kierroksella.

Caro suoritti tehtävää niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Minä sen sijaan vilkuilin alituiseen sivusilmälläni vyöryviä ukkospilviä ja laskin välähdysten ja jyrähdysten välistä aikaa. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi... Ukkonen oli nyt kahden kilometrin päässä.

Viimeinen kirkas salama ja sitä seurannut valtava pamahdus oli kuitenkin Carolle liikaa.
Vilja Väänänen kankitunnilla 26.07. Lue koko tarina!

Mun jalat tuskin ylsi sen palleroisen ympärille, mutta jotenkin mun onnistui treenata sen kanssa kisoja edeltävänä iltana. Mulla oli lopultakin ihan hyvä fiilis kun mä myöhemmin letitin Jekun harjaa - me mentäisiin aloittelijaluokka, ja vastassa olisi vain yksi tuntematon ratsukko. Jonakselle mä näyttäisin mistä kana pissii, tietty. Se menis sitä paitsi Raisalla. Ei sillä ollut toivoakaan.
Olivia Kavén Kuuvuoren Avajaisissa. Lue koko tarina!