Pennilä

Penninge, suomalaisittain Pennilä, on kuvitteellinen taajama virtuaalisen Ahvenanmaan sydämessä. Penninge on oma saarensa, n. 15km pääsaarelta. Yhteyslautta kulkee kerran kahdessa tunnissa; sunnuntaisin harvakseltaan (lähinnä kysynnän mukaan) ja myrskyllä ei lainkaan. Pennilän kyläpahanen on nähnyt niin vierasvenesatamaan saapuneita huvipursia kuin kuntaliitoksia ja poismuuttavia nuorisolaumoja. Ratsastuskeskus ja golfrata ovat tuoneet kaivattua elämää Pennilään, vaikka kaikki penniläläiset eivät suopeasti uudistuksiin suhtaudukaan. Pennilä on parintuhannen ympärivuotisen asukkaan ja muutaman sadan kesämökkeläisen kylä, jossa vallitsee tiivis me-henki hyvine kuin huonoinekin puolineen.

Keskusta ja vierasvenesatama

Keskusta, jos sitä sellaiseksi voi nimittää, muodostuu jokea reunustavista tunnelmallisista kahviloista, ravintoloista ja putiikeista sekä torimyyjien valoittamassa aukeasta Lusön lyseon ja vanhan kirjaston välissä. Aukeaa reunustavat myös kirja- ja musiikkikauppa, (meriaiheinen) taidemuseo sekä kauppahalli. Poikkikadut ovat yhden auton mentäviä yksisuuntaisia mukulakivikatuja, joiden varrella kohoaa 1910-1950-luvuilla rakennettujen kivisten kerrostalojen matalat rivistöt. Taloja leimaa erikoiset ikkunat, koristellut porraskäytävät ja leveät ikkunalaudat. Suurin osa itäpuolella olevista taloista on joko toimisto- tai vuokra-asuntoja. Talojen alakerroissa on liiketiloja aina Pennin hyrrä-nimisestä pubista parturi-kampaamoihin, erilaisiin kioskeihin ja leipomoihin.

Aukion vastakkaisella puolella jokea on Pennilän kaupungintalo sekä matkustuskeskus - eli yksi linja-autolaituri ja paikallisjunan katos.

Pennilän keskustaan kulkee linja P22 Maarianhaminasta, matka kestää n. 45 minuuttia losseista riippuen. Matka talleille jatkuu vielä 15-20 minuuttia: Pysäkki on Kuumolantien risteyksessä, noin 200 metrin päässä tallipihasta.

Lusön vierasvenesatama on turistien suosima luksusalue, jossa ravintolaillasta saa pulittaa sievoisen summan, törmää todennäköisesti johonkin julkkikseen ja oppii tunnistamaan kalleimmat veneet. Vierasvenesatamassa toimii jokunen fine dining-ravintola sekä hotelli Lux, jonka kattoterassilla toimiva yökerho valitsee asiakkaansa ja jonka bileet vetävät vertojaan Helsingin yöelämälle. Lusön rantapenkereelle on 1900-luvun alussa rakennettu kalliita huviloita, joissa Pennilän rikkaimmat asuvat. Venesataman ranta on suosittu uima- ja bilekohde.

Pennilän golfrata jää Lusön ja uuden rivitaloasuinalueen väliin. Golfrata kerää kävijöitä kauempaakin. After golf on toki avoinna muillekin ja tarjoilee hulppeita drinksuja vähemmän valikoivasti kuin Lux Nightclub...

Asuinalueet

Niin sanottu tavallinen kansa asuu Pennilän kolmella eri asuinalueella keskustan lisäksi: vanhan kalateollisuusalueen miljööseen vastikään rakentuneissa loft-asunnoissa sekä pittoreskin puutaloalueen, Kuumolan, mukulakivikatujen varrella. Puutalot ovat herttaisen pastellisävyisiä ja omenapuita kasvaa lähes jokaisen pihassa.

Myllylän asuinalue (Kvarnby på Svenska)
Rivitaloasuinalue valmistui vuonna 2015 ja tarjoaa asukkailleen sopuhintaisia kolmioita ja neliöitä. Alue houkuttelee lapsiperheitä, sillä lähellä on hyvät palvelut: nykyaikainen päiväkoti, tasokas peruskoulu sekä hyvinvarusteltu automarketti.

Teollisuusalue
Sataman nurjalla puolella kohoaa vanha kalasatama, jossa yhä sinnittelee rekkakorjaamo, kalanjalostuslaitos ja jokunen teollisuuden alan halli. Yhä enenevissä määrin alue on muuttunut kalliiden loft-asuntojen paratiisiksi, jota hallitsee 24/7-kuntosalipalveluja tarjoava yritys sekä pienpanimo maistelubaareineen. Alueella toimii myös arvostettu taidegalleria. Huhujen mukaan aivan Teollisuustien päähän avataan hämäräpiirteinen esiintymispaikka... 

Kuumolan asuinalue
Kuumola on vanhinta asuttua seutua Pennilässä. Värikkäiden omakotitalojen hauskat rypäkset ja mutkittelevat marjojen mukaan nimetyt tiet tuovat mieleen huvikummun ja huolettomat kesät. Kontrastina osa vanhemmista taloista on korvattu moderneilla kivi- ja lasikuutioilla uusien asukkaiden löydettyä Pennilän. Kuumolassa toimii vanhasta kyläkoulusta kunnostettu bed&breakfast, juuri muuta yritystoimintaa alueella ei ole ratsastuskeskuksen ohella.

Muuta Pennilästä

Koulu

Penningessä on vain yksi oppilaitos: Penninge skola. Opetus on ruotsinkielistä, vaikka Pennilässä asuukin suuri suomenkielinen joukko. Luokat ovat alle 10 hengen suuruisia ja niitä on esiopetuksesta yläkoululuokkiin. Useimmat lähtevät lukioon isommille saarille tai jopa Tukholmaan tai Turkuun saakka. Lusö Lyseoon on todella vaikea päästä.

Väestö

Toisin kuin muualla Ahvenanmaalla, Pennilässä asuu suuri suomenkielinen populaatio: lähes 45% saaren vakituisesta 1500 asukkaasta puhuu suomea äidinkielenään. Kuuvuorella käy penniläläisten lisäksi paljon asiakkaita Sottungasta, Föglöstä ja jopa Maarianhaminasta saakka.

Kulkuyhteydet

Koska Pennilä on melko laaja saari ja peltojen lomassa riittää asutusta pitkälle saaren sydämeen, kulkee saaren halki linja-auto muutaman kerran päivässä noukkimassa niin koululaiset kuin harrastajaporukatkin. Linja päätyy venesatamaan lossille. Paikallisliikenne on ilmainen.

Suomesta helpoin tapa saapua Pennilään on lautalla (Silja Line, Viking Line, Finnlines) Vaasasta, Helsingistä, Turusta tai Naantalista ja jatkaa matkaa autolla Maarianhaminan satamasta. Riippuen kuinka kauan jatko-lossia joutuu odottelemaan, perillä on satamaan saapumisesta noin tunnissa. Myös lentämällä pääsee Maarianhaminaan. Myös autoteitä pitkin pääsee saariston rengastietä mukaillen, yhtyeslautalla Korppoosta perillä on reilussa tunnissa.

Ilmasto

Pennilän ilmasto on lauhaa ja melko tuulista. Talvisin kovimmatkin pakkaset jäävät n. -10°C tuntumaan, mutta puhuri saa kelin tuntumaan hyiseltä.

Lue lisää!



Takaisin esittelyyn

Hahmot Penningessä